Tähdistö Feeniks

Tähdistö Feeniks

Feeniks on eteläisen pallonpuoliskon tähdistö. Sen kirkkain tähti on α Phoenicis, joka tunnetaan myös nimellä Ankaa (feeniks). Ylpeänä Feeniks kantaa kirkkainta tähteään päässään.

Tällä yötaivaan alueella se on yksi viidestä linnuista nimetystä tähdistöstä. Sen lähellä loistavat myös Riikinkukko, Kurki, Tukaani ja Paratiisilintu. Sen alapuolella kiemurtelee Eridanus-joen tähdistö, eteläisen taivaan erityisen pitkänomainen tähdistö. Eridanuksen kirkkain tähti, Achernar, sijaitsee Feeniksistä kaakkoon.

Historia

Siinä missä pohjoisen pallonpuoliskon tähdistöt tunnettiin jo antiikin ajoista lähtien ja ne pohjautuvat mitä erilaisimpiin mytologioihin, monet eteläisen pallonpuoliskon tähdistöt jäivät pitkäksi aikaa nimettömiksi. Vasta 1500-luvulla niihin alettiin kiinnittää huomiota. Vuosina 1595–1597 hollantilaiset merenkulkijat Pieter Dirkszoon Keyser (yliperämies) ja Frederick de Houtman (kapteenin veli) kartoittivat Petrus Planciuksen toimeksiannosta eräällä tutkimusmatkalla eteläisen taivaankannen. Itä-Intiaan suuntautuneen matkansa kokemusten innoittamina he nimesivät tusinan tähdistöjä: Kameleontti, Kärpänen, Lentokala, Intiaani, Kurki, Paratiisilintu, Riikinkukko, Feeniks, Kultakala, Etelän vesikäärme, Etelän kolmio ja Tukaani.

Mytologia

Feeniks tunnettiin jo muinaisten egyptiläisten aikaan, vaikka sitä ei ollut vielä ikuistettu taivaalle. Mytologian mukaan se oli läsnä maailman synnyssä. Sitä pidettiin auringonjumala Ran sieluna. Haikaran hahmossa sen kerrotaan ilmestyneen muutaman sadan vuoden välein.

Myöhemmin, kreikkalaisten ja roomalaisten aikaan, se tunnettiin ”tuhkasta nousevana feeniksinä”. Ovidiuksen teoksen Muodonmuutoksia (Metamorphoses) mukaan feeniks eli viisi vuosisataa. Sinä aikana se söi pelkästään suitsuketta ja balsamia. Elämänsä lopussa se rakensi itselleen pesän, jossa se kuoli ja nousi jälleen henkiin pienenä lintuna.

Feeniks edustaa yhä tänäkin päivänä ylösnousemusta uudessa loistossa sekä uudestisyntymistä ja kuolemattomuutta.