Tähdistö Kettu

Kettu (Vulpecula)
Kettu · Kirkkain tähti: AnserNäytä tähdistö tähtirekisterissä

Tietokortti

Latinankielinen nimi
Vulpecula (Vul)
Kirkkain tähti
Anser (α Vul)
Suhteellinen kirkkaus
4,44 mag
Hipparcos-luettelo
HIP 95771
Pinta-ala
268 deg² (sija: 55/88)
Rektaskensio
18h 57m 07s – 21h 30m 39s
Deklinaatio
+19° 23' 54'' – +29° 29' 14''
Naapuritähdistöt
Joutsen, Lyyra, Herkules, Nuoli, Delfiini, Pegasus

Näkyvyys

Pohjoinen taivasBerlin
Eteläinen taivasSydney
näkyvissäosittain näkyvissäei näkyvissäklo 22 paikallista aikaa, vähintään yhtenä päivänä kuukaudessa

Tähdistö Kettu

Kettu on pohjoisen pallonpuoliskon tähdistö. Sen tähdet eivät ole kovin huomiota herättäviä, mutta sen sijaan tähdistössä on Messier 27 (M 27), niin sanottu Käsipainosumu, yksi kauneimmista planetaarisista sumuista. Se on kaasupilvi, jonka kuoleva tähti on sinkonnut ympärilleen. Tämän kauniin kohteen voi erottaa jo hyvällä kiikarilla. Käsipainon kahvojen tunnistamiseen tarvitaan kuitenkin kahdeksan tuuman peilikaukoputki. Havaintotapaamisissa kiinnostuneilla on joskus mahdollisuus katsoa 35 tuuman Dobson-kaukoputken läpi. Tällä ammattilaistason laitteella Käsipainosumu näkyy koko kauneudessaan.

Historia

Johannes Hevelius (tähtitieteilijä ja Kuun kartografian perustaja) esitteli tähdistön ensimmäisen kerran vuonna 1690 tähtikartastossaan ”Firmamentum Sobiescianum”. Tuolloin se esitti vielä kettua, jolla oli hanhi suussaan. Alun perin tähdistön nimi oli Vulpecula cum Ansere (pieni kettu ja hanhi). Hanhi on kuitenkin vuosisatojen kuluessa kadonnut tähdistöstä. Ketun tähdistön kirkkain tähti kantaa yhä nimeä Anser (hanhi).

Ketun tähdistö aiheutti vuonna 1967 aivan erityistä kuohuntaa. Nuori jatko-opiskelija Jocelyn Bell työskenteli Mullard Radio Astronomy Observatoryssa lähellä Cambridgea aivan uudella radioteleskoopilla. Aineistoa analysoidessaan hän huomasi säännöllisesti toistuvan signaalin. Jocelyn Bell ja hänen väitöskirjansa ohjaaja Antony Hewish eivät aluksi osanneet selittää tätä vilkkuvaa signaalia ja arvelivat puoliksi leikillään, että se voisi olla maan ulkopuolisen sivilisaation radiosignaali. He antoivat kohteelle epävirallisen nimen LGM-1 (Little Green Men 1). Pian kuitenkin kävi ilmi, että LGM-1 oli pulsari, sykkivä neutronitähti. Tuohon aikaan löytö oli silti mullistava. Niinpä Antony Hewish sai vuonna 1974 fysiikan Nobelin palkinnon, jonka hän jakoi Martin Rylen kanssa. Signaalin löytänyt Jocelyn Bell jäi tyhjin käsin. LGM-1:tä pidetään ensimmäisenä löydettynä pulsarina, ja sen virallinen tunnus on nykyään PSR J1921+2153.